Tekstit

Ihanat kuivakukat

Kuva
Nythän uutena, ainakin mun mielestä, uutena trendinä ovat kuivakukat:)  Olihan niitä muodissa jo silloin kultaisella 80-luvullakin. Ja nythän on moni muukin asia tullut sieltä taas muotiin kuten rottinki, venetsiatuolit, marmori, mänty...   Onhan ne oikeesti kivan näköisiä sisustuksessa ja niin jotenkin herkän kauniita. Varsinkin kaikki heinät ovat hienoja.   Ostin jopa aiheesta kertovan kirjan ja eilen illalla lenkillä silmäilin ojanvieriä jo sillä silmällä, että mitä voisi käyttää.  Taidankin lähteä joku ilta lähemmin korin kanssa koluamaan ojia ja viljapellon reunoja:) Pinterest-kansioni Kuivakukat    

Asuntomessut 2020

Kuva
Viimeisellä viikolla mekin mentiin katselemaan tämän vuoden asuntomessut.   Mun mielestä oli ihan kivat messut, hyvin järjestetty.   Tässä muutama huomio ja kuva sieltä:    -talot ovat pienempiä, ei ole sellaisia isoja lukaaleja enää nähtävillä  -puutaloja paljon, varsinkin hirsitaloja  -luonto on läsnä monella tavalla, väreissä, materiaaleissa ja sisustamisessa  -sisustaminen on minimalistista, mutta toisaalta värejäkin näkee jo  -keittiöt ovat edelleen myös mustia, puuta on tullut enemmän mukaan  -avokeittiöitä, ruokakomeroita, aamiaiskaappeja  -oleskelutilat isoja, makuuhuoneet pieniä  -seinillä on tummiakin värejä  -pesutiloissa marmori ja messinki   Kaikenkaikkiaan kannatti lähteä ja kun olivat näin lähellä meitä niin ei mennyt matkaankaan paljon aikaa.

Kotiremontti

Kuva
Kotiremontti on vauhdissa. On ollut jo kauan eikä vieläkään ole valmista. Meillä on 20 vuotta vanha omakotitalo mihin nyt vaihdettiin lattiat viimeinkin. Lisäksi keittö-olohuoneen tapetti uusittiin ja parin pienemmänkin huoneen siinä samalla. Uusittiin keittiön, kodinhoitohuoneen ja wc:n kalusteet. On siinä tekemistä riittänyt, mutta nyt ollaan onneksi loppusuoralla:) Sitten kun saan kaiken valmiiksi ja sisustettua niin palaan varmasti täällä tähän aiheeseen. Onneksi nyt kuitenkin ollaan jo tässä vaiheessa: Olohuoneen (josta nyt tuleekin ruokailutila) yhdelle seinälle valikoitui Sandbergin Pine-tapetti. Meillä on portaikossa vihreää ja siksi vihreää tuli nyt muuallekin. Keittiön kaapistot ovat Kvikin Veda-sarjaa, vaaleanharmaat, messinkivetimet. Hana keittiössä on myös messinkiä. Vihertävän harmaat laatat Pukkilan.

Syksyn sisustuksia

Kuva
Syksy lähestyy... Olimme tosiaan Kööpenhaminassa Nordalin Showroomilla jo toistamiseen tutustumassa uusiin tuotteisiin. Showroom on pienen bussimatkan päässä keskustasta ja se on hauskasti teollisuusalueella mikä tekee tilasta loft-henkisen. Tila on niin suuri että siellä on todella kattavasti kaikki tuotteet esillä. Siellä sitten ihasteltiin syksyn uutuuksia ja teimme tilauksen. Niihin pääsee tutustumaan myöhemmin syksyllä liikkeessämme:) Nordal on tanskalainen perheyritys joilla on aivan ihania tuotteita myynnissä, pienempää sisustustuotetta ja isojakin huonekaluja. https://nordal.eu/en/front/finnish Ja onhan se joulukin taas tulossa vaikka ei nyt heinäkuussa sitä oikein muistakaan:) Omasta mielestäni kasari on tulossa myös koko ajan vain enemmän ja enemmän myös sisustamiseen. P.S.Tuolissa oli tosi hyvä istua:)

Matkalla Kööpenhaminassa

Kuva
Pienellä lomalla Kööpenhaminassa Olimme torstaista sunnuntaihin pienellä reissulla Köpiksessä. Se oli yhdistetty työ- ja lomamatka. Käytiin ihastelemassa ja tilailemassa Nordalin syksyä.  Muuten vaan katseltiin kaupunkia ja pari uuttakin paikkaa tuli katsottua. Tammikuussahan kävimme myös siellä, mutta silloin satoi koko ajan mikä oli vähän tylsää. No nyt ei satanut kuin vähän ja tivolikin oli auki. Tivolihan on aivan mahtava keidas keskellä kaupunkia, kaikkea kivaa ja viihdyttävää. Ensimmäistä kertaa mentiin myös Christianiaan. Sekin on todellinen elämys kuten Nordalin yhteyshenkilömme sanoi, city in the city. No myönnetään että en ollut uskonut että se on niin "vapaa" kuin mitä se olikaan. Lauantaina tehtiin päiväretki junalla Hillerodiin, jossa on renesanssiajalta oleva Frederiksborgin linna. Aivan upea paikka, suuri linna ja paljon katseltavaa. Toinen toistaan upeimpia kattomaalauksia. Ja linnan edessä on tosi hieno barokkipuutarha. Kaunis

Tulevaisuuden suunnitelmat

Kuva
Tulevaisuuden suunnitelmat pyörivät päässäni. Nyt kun kevät on jo näin pitkällä että harjoittelua on jäljellä enää viikko niin olen alkanut kääntää katseeni tulevaisuuteen. Työharjoittelu on ollut siinäkin mielessä opettavaista aikaa että olen pohtinut siinä samalla että mitä haluan jatkossa tehdä. Kun on taas pitkästä aikaa käynyt ihan töissä joka päivä 8 tuntia niin olen todennut että haluan jotain muuta. Haluan olla vapaammin ja enemmän omista aikatauluistani ja tekemisistäni päättävä yrittäjä. Tässä tietenkin auttaa paljon se että miehen kanssa jo ollaan yrittäjiä, koko ajan olen osallistunut siihenkin työhön. Ja nyt kun "kesäloma" koittaa niin yhä enemmän vain. Onhan siinä paljon työtä ja tekemistä, mutta koen positiivisia puolia olevan silti enemmän. Meidän pääyritys josta on aikaisemminkin jo ollut juttua, Mulperipuu. Sänkyjä, patjoja, vuodesohvia, petareita, tyynyjä, peittoja, sisustamista. Liikkeitä on 2, Turussa ja Helsingissä. Lisäksi on verkkoka

Työssäoppiminen ja näyttö

Kuva
Työssäoppiminen ja näyttö onnistuivat molemmat poikkeustilanteessa. Onneksi olen pystynyt suorittamaan työharjoittelujakson ja näytön vaikka tämä kevät on ollutkin poikkeuksellinen. Aloitin tammikuussa Restatopilla Turussa harjoittelun ja jatkan vielä toukokuun loppuun. Aikaisemmin kerroinkin vähän Restatopista. Työni on keskittynyt tulevan verkkosivun tuotetietojen lisäämisessä. Olen tehnyt väritietojen lisäämistä, kuvien lisäämistä, markkinointitekstien ja eri kategorioiden laittelua. Olen opetellut käyttämään paria uutta ohjelmaa, harjoitellut exeliä vielä lisää ja perehtynyt lukuisiin hinnastoihin, katalogeihin, värikoodeihin, materiaaleihin, verkkosivuihin. Töitä on ollut koko ajan tehtäväksi, mikä on se ideaalitilanne todellakin. Näytön tein koodaamalla Aromas del Campo-nimisen espanjalaisen yrityksen valaisimet ensin Restatopin toiminnanohjausjärjestelmään. Siitä jatkettiin tuotetietojen rikastamisella, kuvien lisäämisellä jne. Aromasin valaisimet ovat kyllä "