Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Näyttö

Kuva
Tällä viikolla toteutettiin eka näyttö tehtävä: Olipa se jännää:) Maanantaiaamulla jaettiin pohjapiirros ja tuli asiakas. Tehtävä oli uudistaa -92 valmistuneen omakotitalon vierashuone. Huonetta käytetään pääasiassa ompeluun jua telkkarin katseluun, mutta kun on vieraita niin heidän majoittamiseensa. He voivat olla pitkäänkin vieraina. Aikaa tähän koko tehtävään sai sen päivän, klo 16 piti olla valmista. Tuli lopussa kyllä kiire ja olisin käyttänyt ehkä enemmän aikaa suunnitteluun. Mutta kaiken kaikkiaan hyvin meni, arvostelussa tuli 5 (kiitettävä):) Huone oli aika pieni ja pitkän mallinen, ikkuna aamuaurinkoon. Laitoin tilaan vuodesohvan johon mahtuu 2 nukkumaan ja sen lisäksi säilytystilaa matkalaukulle ja vaatteille. TV sijoitettiin matalan tason päälle joka on myös säilytystila. Ompelupöytä tuli ikkunan eteen ja pukkijaloilla että on helppo liikkua kahden koneen välillä ja siihen vielä hyvä työvalo. Ikkunaan valitsin aika isokuosiset verhot koska asiakas piti kuviollisista ve

Liisankadun liiketila valmis

Kuva
Liisankadulla on kaikki valmiina ja liike ollut avoinna jo 4.3. alkaen. Kiirettä piti mutta valmiiksi tuli. Vähän kyllä tuli muokkausta alkuperäiseen suunnitelmaan koska sohvia olikin enemmän kuin mitä suunnitelmaan piirsin, mutta hyvin mahtuivat silti:) Ajatus oli että sängyt joissa testaillaan patjoja ovat peremmällä ja niin että ei olisi kovin kiusallista maata näyteikkunassa ja taas sohvat yms olisivat ovesta tullessa heti luoden olohuonemaisen tunnelman.

Keittiösuunnittelua, kaksio uudistuu.

Kuva
Nyt on päästy jo hyvään vauhtiin keittiön suunnittelussa. Autocadilla se käy kyllä niin näppärästi:) Voi niin helposti kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Aloitin helposta eli ihan peruskerrostalokaksiosta. Siellä on erillinen keittiö, talo rakennettu joskus 70-luvulla. Siellä ollaan muutenkin aloittelemassa putkiremonttia lähiaikoina ja keittiö olisi hyvä uusia samalla. Asunto jatkaa remontin jälkeenkin vuokra-asuntona eli materiaalit sen mukaan. Tein niin että otin pois seinän että keittiö on nyt yhtenäistä tilaa olohuoneen kanssa. Avarampi ilme. Materiaaleiksi ajattelin Kvikin Mano keittiötä kiiltävänä ja laminaattitasoa. Lattia myös laminaattia. Välitila laattaa valkoisena. Allas musta upotettava komposiitti ja hana myös musta.