Tulevaisuuden suunnitelmat

Tulevaisuuden suunnitelmat pyörivät päässäni.


Nyt kun kevät on jo näin pitkällä että harjoittelua on jäljellä enää viikko niin olen alkanut kääntää katseeni tulevaisuuteen.
Työharjoittelu on ollut siinäkin mielessä opettavaista aikaa että olen pohtinut siinä samalla että mitä haluan jatkossa tehdä. Kun on taas pitkästä aikaa käynyt ihan töissä joka päivä 8 tuntia niin olen todennut että haluan jotain muuta. Haluan olla vapaammin ja enemmän omista aikatauluistani ja tekemisistäni päättävä yrittäjä.
Tässä tietenkin auttaa paljon se että miehen kanssa jo ollaan yrittäjiä, koko ajan olen osallistunut siihenkin työhön. Ja nyt kun "kesäloma" koittaa niin yhä enemmän vain. Onhan siinä paljon työtä ja tekemistä, mutta koen positiivisia puolia olevan silti enemmän.



Meidän pääyritys josta on aikaisemminkin jo ollut juttua, Mulperipuu.
Sänkyjä, patjoja, vuodesohvia, petareita, tyynyjä, peittoja, sisustamista. Liikkeitä on 2, Turussa ja Helsingissä. Lisäksi on verkkokauppa joka kaipaa kipeästi päivittämistä.









Vapunaattona teimme yrityskaupat Ohto Nordic Home:sta. Sen on perustanut Kihniöläinen naiskaksikko. On omia tuotteita jotka on itse suunniteltu. Sen lisäksi on muiden kotimaisten valmistajien tuotteita. Yritys toimii verkkokauppana. Kaikki tuotteet ovat ekologisia ja suomalaisia. Tämä oli niin kiinnostava mahdollisuus että emme vain voineet ohittaa sitä:)


Ohton verkkokaupan tuotteiden tomittajia.




Ja jotta ei tekeminen ja suunnittelu lopu kesken niin sitten on vielä olemassa yksi pieni verkkokauppa. Tällä hetkellä sen nimi on Designvarasto, mutta se tulee todennäköisesti jatkossa muuttumaan ja tuotevalikoima myös jonkin verran. Siellä on tällä hetkellä vanhoja puulaatikoita. Sisustamiseen, puutarhaan, omiin projekteihin sopivia.





Eiköhän tässä ole jo enemmän kuin tarpeeksi että pääsee yrittäjänä tekemään töitä sen 24/7 niinkuin puhutaan...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Liiketilan remontti etenee

Turun linna ja tyylihuoneet

Lontoo syksyllä